Historia – ote Itä-Hämeestä vuodelta 2010

Kukkakaupan ja hautaustoimiston perusti Timo Siltasen isovanhemmat Martta ja Yrjö Siltanen vuonna 1935. Heidän poikansa Ilkka Siltanen otti firman ohjat käsiinsä vuonna 1974. Timo Siltanen tuli tuttuun taloon töihin armeijasta päästyään vuonna 1985. Kolmannen polven yrittäjänä hän on toiminut sukupolven vaihdoksen tapahduttua vuonna 1997. Hän kasvoi perheyritykseen kiinni samalla tavalla kuin hänen omat lapsensakin nyt: pikku askareita tekemällä. 

Yrityksellä oli vielä 1970-luvulla ambulanssi, loka-auto ja kuorma-auto. Timo Siltanenkin oli poikasena isänsä mukana hakemassa kuorma-autolla apulantaa Siilinjärveltä. Nyt hänen omat lapset auttelevat liikkeessä tarvittaessa. Jouluna he toimittavat tontun virkaa ja vievät asiakkaille näitten tilaamia kukkia. 

Tekeminen on suvussa. Vuonna 1947 leskeksi jäänyt Martta rakensi vuonna 1952 uudet liiketilat ja hoiti samalla kahta pientä lasta. – Rautamummu, lapsenlapsi sanoo. 

Sysmän Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Siltanen Ky työllistää yrittäjän lisäksi tilanteen mukaan 2–3 työntekijää. Timo Siltanen ei ole useampaan vuoteen juuri puuttunut kukkakaupan puoleen. – Työntekijäni osaavat sen verran hyvin, ettei minun kannata mennä väliin sähläämään, hän perustelee. Firma on kouluttanut vuosien saatossa useamman floristin oppisopimusteitse.

Yrittäjä on keskittynyt hautaustoimiston pyörittämiseen. – Tykkään alasta. Parasta on, kun saa surevan omaisen ajatukset hetkeksi muualle. Olen oppinut lukemaan ihmistä ja etenemään sen mukaisesti. 

Kukkien myynti on laskenut sitä mukaan kuin muut liikkeet ovat alkaneet myydä niitä. Toisaalta vapaa-ajan asukkaat ovat kukkakaupalle aikaisempaa merkittävämpi asiakasryhmä. – Syynä on kunnan hyvä politiikka, Timo Siltanen sanoo ja viittaa mm Päijätsaloon.

 – Päijänne on Sysmän valtti, Timo Siltanen sanoo. Keskustellessaan vieraitten kanssa hän on huomannut, että Sysmä asemoidaan kartalla suhteessa Päijänteeseen. 

Toisen polven yrittäjän aikana kukkakauppaan rakennettiin myös itsepalvelu myymälä. Kolmannen polven yrittäjä kehuu ratkaisua, sillä henkilökunnan ei tarvitse tulla töihin sunnuntaina, sekä itsepalvelu palvelee myös aamuvarhaisella sekä iltamyöhäisellä.

Vaikka Timo Siltanen kehuukin kunnan Päijätsalo- ratkaisua ja uskoo myös muihinkin kunnan hankkeisiin, hän ei itse ole kiinnostunut kunnallispolitiikasta. Järjestötoimintakin on hänelle vierasta, vaikka onkin yrittäjäjärjestön jäsen.  

Yhteiskunnallisten rientojen sijasta Siltanen käyttää vapaa- aikansa liikunnan harrastamiseen. Nuorena liikuntaa inhonneesta miehestä on tullut sen suurkuluttaja.

 – Ensin rupesin käymään salilla, sitten siirryin pitkäkestoiseen liikuntaan, kuten hiihtoon (useita pitkän matkan hiihtotapahtumia), pyöräilyyn ja rullaluisteluun. Ja vuonna 2004 hän  sitten tahtoikin haastaa itseään oikein kunnolla ja sivakoi rullaluistimin Rovaniemelle. Aikaa kului 66 tuntia ja matkaa kertyi 750 km.

– On kuin rahaa laittaisi pankkiin, yrittäjä Timo Siltanen perustelee edelleenkin jatkuva, lähes päivittäistä liikunta harrastustaan.

Ota yhteyttä ja VARaA AIKA