MONIPUOLISTA hautauspalveluA SysmäSSÄ - SILTANEN KY

Asioilla on tapana muuttua ja nyt on meilläkin ison muutoksen aika. Vuosikymmenet Siltasena ovat kasvattaneet kukkakaupan saappaista suuret. Nyt saappaisiin astuvat kahdet hieman pienemmät jalat, innokkaana kasvamaan noiden suurten saappaiden arvoisiksi. Timo ja työntekijät jättävän kukkakaupan puolen ja Hanna ja Marjut aloittavat toimintansa toukokuun alussa. Yhden aikakauden loppu, uuden alku - lupaamme, että uusi aikakausi tuo uutta intoa ja taitoa, mutta perinteistäkin pidetään kiinni! 

Toiminta jatkuu entiseen malliin: Kukkatilaukset kukkakaupan puolelta sysmankukkakauppa.com. Ajanvaraus hautaustoimistoon etukäteen, näin varmistamme riittävän ajan asioiden kokonaisvaltaiseen läpikäymiseen. Voitte varata ajan soittamalla 040 581 6670. Lisätietoa hautajaisista ja niiden järjestämisestä löytyy sivustolta https://hyvathautajaiset.fi. 

Ota yhteyttä ja VARAA AIKA

HAUTAUSTOIMISTO

Olemme laadukas ja luotettava hautaustoimisto Sysmässä. Toteutamme hautausjärjestelyt puolestanne kokonaan tai osittain, ja autamme tarpeen vaatiessa pienissäkin asioissa.

KUKKAKAUPPA

Palvelemme nimemme mukaisesti myös kaikissa kukkiin ja koristeluun liittyvissä asioissa. Valikoimassamme on kukkia kaikenlaisiin tilaisuuksiin ja ammattitaitoinen henkilökuntamme sitoo kukista kauniita kimppuja ja tekee taidokkaita asetelmia toiveidesi mukaisesti. Autamme myös suunnittelussa ja annamme mielellämme vinkkejä koristeluun.

Kukkatilaukset osoitteesta  sysmankukkakauppa.com

HAUTAKIVET

Hautakivi kunnioittaa vainajan muistoa arvokkaasti.

Kauttamme tilaat hautakivet kaikkialle Suomeen. Lisäksi palveluumme kuuluu vanhojen hautakivien kaiverrukset, puhdistukset ja kunnostukset lähialueilla.

HISTORIA

Sysmän Kukka- ja hautauspalvelu Siltanen Ky on vuonna 1935 perustettu perheyritys, jonka yrittäjänä on toiminut Timo Siltanen vuodesta 1997.